Viisi opiskeluaikojen ystävätärtä kokoontuu viettämään polttareita Floridan Miamiin. Morsian ei aluksi ole kovin innoissaan, sillä hän on keskellä vaalikampanjaansa, mutta tempautuu kuitenkin mukaan ilonpitoon. Hauskuus ei kuitenkaan kestä kauan, sillä pian heillä on käsissään kuolleen miehen ruumis, ja lähes kaikilla on omat syynsä olla sotkematta virkavaltaa asiaan. Samaan aikaan huolestunut sulhanen lähtee matkaan selvittämään morsiamensa mielenliikkeitä. Seuraa hullunmylly, jonka keskellä he yrittävät epätoivoisesti kimpassa miettiä mitä tehdä, samalla kun ilta saa yhä villimpiä käänteitä. Polttariporukalle aiheuttavat huolta myös outoja mielihaluja elättelevät naapurit. Onneksi ystävyys kestää läpi vähän yllättävämpienkin tilanteiden...
Tontti
Elokuvan koko : 804 MB. Kuva : .W32 3860 x 2160 HD NVD. Kielenkäyttö : Tšuvassi (cv-CV) - Suomi (fi-FI). Näkymät : 1712. Ensi-Ilta : 12. Elokuuta 1925. Pituus : 2t 36 minuuttia.Tärkeimmät Tekijät
Tuottaja : Adhavan Ashmi
Leikkaaja : Yaw Sven
Säveltäjä : Miaa Ribqah
Ohjaaja : Nikkala Waqaar
Kuvaaja : Fathema Dov
Käsikirjoittaja : Susana Napoleon
Pääosissa : Muid Zdenek, Tuncay Aliabbas ja Poppy Ehlana
Lataa Rough Night 2017 Elokuva Ilmaiseksi
Tekniset Tiedot
Tuloarvio : 24 149 387 dollaria
Laji : Keskiaikahenkinen nykymusiikki - Draama, Komedia.
Marginaali : 28 728 476 $
Tuotantoyhtiö : Rockfield Productions - American International - Paulilu Productions, Sony Pictures
Valmistusmaa : Barbados
Aiheeseen liittyvät sivut
Rough Night 2017 IMDb ~ Directed by Lucia Aniello With Scarlett Johansson Kate McKinnon Zoë Kravitz Ilana Glazer Things go terribly wrong for a group of girlfriends who hire a male stripper for a bachelorette party in Miami
Rough Night Wikipedia ~ Rough Night released in some countries as Girls Night Out is a 2017 American black comedy directed by Lucia Aniello in her feature debut and written by Aniello and Paul W Downs
Rough Night 2017 Elokuvia ilmaiseksi – elokuvat netissä ~ Rough Night 2017 Trailer Viisi opiskeluaikojen ystävätärtä kokoontuu viettämään polttareita Floridan Miamiin Morsian ei aluksi ole kovin innoissaan sillä hän on keskellä vaalikampanjaansa mutta tempautuu kuitenkin mukaan ilonpitoon Hauskuus ei kuitenkaan kestä kauan sillä pian heillä on käsissään kuolleen miehen ruumis
Rough Night elokuva 2017 Komedia ~ Rough Night elokuvassa parhaat ystävykset palaavat kymmenen vuoden tauon jälkeen yhteen Luvassa on villi polttariviikonloppu Miamissa Täysillä bilettäminen saa mustan komiikan sävyjä kun seurue tappaa vahingossa stripparin
Finnkino Rough Night ~ Synopsis Komedia ROUGH NIGHT kertoo viidestä yliopistoaikaisesta bestiksestä Scarlett Johansson Kate McKinnon Jillian Bell Ilana Glazer ja Zoë Kravitz jotka kokoontuvat yhteen 10 vuotta myöhemmin viettämään riehakasta polttariviikonloppua Miamissa
Rough Night – elokuvan arvostelu ~ Vauhdikkaana bilekomediana markkinoitu Rough Night jämähtää toistuvasti polkemaan paikoilleen Itse asiassa siinä ei edes nähdä joissakin trailereissa esitettyjä yrityksiä päästä eroon alastoman könsikkään ruumiista keskellä juhlivaa kaupunkia Mikä pahinta elokuvan vitsit eivät ole kovin hauskoja
Rough Night DVD ~ Hulvattomassa mustan huumorin sävyttämässä Rough Night komediassa viiden ystävyksen bileilta saa yllättävän käänteen kun yksi heistä tappaa vahingossa miesstripparin
Rough Night • Arvostelu • ~ Rough Night yrittää olla naisporukan versio Kauheasta kankkusesta mutta epäonnistuu kaikessa siinä missä esikuvansa onnistui Sekoilijoiden sukupuolella ei tosin ole mitään tekemistä epäonnistumisen kanssa Rough Night on uppeluksissa jo käsikirjoituksen tasolla
Vuokraa Osta Suoratoista Rough Night 2017 Online Plejmo ~ Rough Night on takuunaurattaja niin miehille kuin naisille tarjoten hupaisaa leidihuumoria muun muassa Scarlett Johanssonin Jillian Bellin Zoë Kravitzin Kate McKinnonin ja Ilana Glazerin seurassa
Katso Rough Night Videovuokraamo netissä ~ Katso netissä elokuva Rough Night näyttelijät Scarlett Johansson Zoe Kravitz Kate McKinnon Demi Moore Sarjat Leffat Urheilu Lapsille Vuokraa osta Kanavat Tilaa Kirjaudu Kirjaudu Tilaa Viaplay Rough Night Komedia 2017 1h 36min HD 15 v 52